|
Kassan baari on tunnettu Ralliraita-elokuvan kuvauspaikkana. Samainen Tohmajärven Tikkalassa sijaitseva kulttuurin kehto on antanut uusille muusikoiksi aikoville kyvyille mahdollisuuden näyttää taitojaan. Tämä menestyvien taiteilijoiden suojeluksessa oleva baari on luonut uusia esiintymismahdollisuuksia myös maakunnan nuorille yhtyeille.
Lauantaina (21.2.)Kassan baarissa esiintyi uusi energinen tulokas Paperback Writers -yhtye, jonka musiikillinen genre liikkuu brittipunkin keskiluokkaisissa sointumaisemissa. Kassalla oli paljon kuulijoita, sillä baari oli aivan täynnä. Oliko syy yhtyeen, vai sattuman, on aivan mahdoton sanoa.
Laulajan ääni ja tyyli sopivat erinomaisesti yhtyeen musiikkilajiin. Musiikin balanssi olisi toki vaatinut vielä säätöjä ja tilan keraaminen akustiikkakin vaati veronsa, mutta kokonaisuus oli kuulijoiden mieleen. Yhtyeen lopetettua keikkansa yleisö vaati vielä jatkamaan. Yhtye esittikin vielä yhden kappaleen. Tämä instrumentaalinen teos olikin soitannollisesti illan parasta antia. Laulajan kitaransoittotaidot pääsivät tämän kappaleen aikana erityisesti esille.
Basson soittajan nimi kuului usein yleisön huudahdusten seasta. Huutajat olivat naisia. Johtuiko kannustus basistin ulkonäöstä vai soittotaidoista jäi vielä arvailujen varaan. Rumpali suoriutui keikastaan moitteettomasti. Esiintymispaikan akustiikka korosti rumpujen ääniä hivenen liikaa, mutta rumpujen soiton tekniikka ja musiikillinen tieto-taito ei jättänyt ketään kylmäksi.
Paperback Writers
kitara & laulu – Topi Turunen, Basso – Olli Ignatius, Rummut – Arttu Pöllänen.
|